Kabul-blogi 2008 | Toimintavuosi 2009 | Kabul-koulutus 2009 | Toimintavuosi 2010 | Toimintavuosi 2011 | Kabul-koulutus 2010


Kadonnutta aikaa etsimässä

Kabulissa asemiehiä on joka lähtöön. Viikon aikana ei oikein selviä, edustavatko he ulkomaisten vieraitten sotajoukkoja, paikallista poliisia tai vain ministeriöitten ja lähetystöjen edessä vahtivia yksityisiä turvamiehiä. En huomaa juuri kenenkään tarkistavan yhtään autoa. HotellinVartija1He tuntuvat ennemminkin vartioivan porttien pieliin kasattuja hiekkasäkkejä. Katson suurlähetystön jeepin takapenkiltä ihmisvilinää kuin itseni ulkopuolelta ja teen henkilökohtaisen Miten erotan itsemurhaiskun tekijän -testin.

Kaikki kuitenkin näyttää, asemiehiä, betoniesteitä ja rakennuksia suojaavia betoniseinämiä lukuun ottamatta normaalilta. Kabulilaiset liikkuvat touhukkaina kaduilla, kauppa käy ja leivät odottavat ostajaansa pienissä katuleipomoissa. Pyöräkorjaamossa huolletaan kulkuvälineitä, ja aina on jossain miesporukka kilkuttamassa ja tai kaivamassa maata niillä työkaluilla, joita heillä sattuu olemaan.

Naisia ei juuri näy. Burkhaan pukeudutaan yhä. Vastausta vaille jäi senkin naisen kohtalo, jonka huomasimme istumassa keskellä liikennettä kun autot ajoivat surutta molempiin suuntiin. Saimme kuulla, että nainen joko kerjäsi rahaa ruokaan tai sitten hän oli kädestäennustaja eli siis työssä siinä missä oli. Nainen näytti huutavalta protestilta tomuisella tiellä akanaan vuoret ja haalea taivas.Burkhat&LapsetLiikenteessä

Etsimme autonkuljettajamme kanssa toimivaa pankkiautomaattia ärtyneenä kuumuudesta ja liikenteestä, koska meidän pitäisi ehtiä parlamentin alahuoneen, Wolesi Jirgan, täysistuntoa katsomaan. Pankissa aseet pitää laittaa eteiseen säilöön ennen asiointia. Sellaisia ei meillä ole, mutta turvatarkastus on pakollinen ennen automaatille pääsyä, vaikka se ei edes toimi.

Katsellaanpa sen sijaan Kabulia, jota ympäröivät vuoret on rakennettu ylös asti. Yhdellä kukkulalla seisoo tanassa televisiolähettimiä. Kaikilla maailman uutisvälineillä on oltava mahdollisuus tuoreeltaan uutisoida pommi-iskuista ja muista attentaateista. Tai välittää rauhaa rakastavien valtionpäämiesten käsityksiä kotikatsomoihin siitä, miten Afganistania voitaisiin auttaa.

Millainen Kabul oli ennen kun pöly laskeutui vuorten ympäröimään laaksoon, jonka keskellä on kuivunut joki täynnä kaikenmaailman roskia? Mahtava paikka kaupankäynnille, suojaisa sijainti ulkopuolisia tunkeilijoita silmälläpitäen. GranaattiomenoitaKaikki ei onneksi ole tomuksi muuttunut; kukka- ja hedelmätarhat kukoistavat sisäpihoilla, joita ei ulkopuolelta katsova luulisi olevan olemassakaan. Lokakuussa mangokausi on juuri loppumassa, mutta granaattiomenat kypsyvät..

Ilo on myös katsella, kun hotellimme vieressä sijaitsevalta koululta tytöt lähtevät univormuissaan kotiin niin kuin kaikki tuon ikäiset missä hyvänsä maailmalla. Heitä ei varmaan paina tunne siitä, että ihmiset elävät tässä kaupungissa kuin isossa pakolaisleirissä, mutta ulkopuolelle ei kannata lähteä ainakaan paremman elämän toivossa. Kollega sai selville sen hetkisen epäkohdan: koulu-univormut ovat tekokuitua ja epämukavia helteellä.

Millaista historiaa nämä koululaiset sitten opiskelevat ja kenen kirjoittamista oppikirjoista, voitettujen vai voittajien? Varmaan niissä kerrotaan afganistanilaisten heimojen kunniakkaista taisteluista vaikka 1800-luvulta, jolloin Iso-Britannia ja Venäjä taistelivat alueen herruudesta moneen otteeseen. Eteläisen Helmandin ihmiset muistavat Maiwandin taistelun 27.6.1880, jossa afgaanijoukot voittivat britit. Kun brittijoukot saapuivat alueelle 2006, nähtiin historian jatkuvan. Paikalliset sanoivat brittien tulevan hakemaan oikeutettua kostoa. Sitä vaati kuulemma Maiwandin maaperään valunut brittiläisen sotilaan veri. Kannattaako tälle Blut und Boden-traditiolle alentuvasti hymistellä? Ei ainakaan niitten, jotka listaavat Suomenkin kunnian hetkiä Nuijasodasta Tali-Ihantalan torjuntavoittoon.

Balkanin ruutitynnyrikin räjähti taas kertaalleen Euroopan silmille, kun Serbia alkoi Jugoslavian hajotessa propagoida Kosovossa sijaitsevan kunniakkaan taistelutantereen vuoksi 1980-luvun lopulla. Kosovo Poljen taistelussa kesäkuussa 1389 osmanit voittivat serbiruhtinaan joukot. Kosovo ei voisi itsenäistyä Serbiasta, koska esi-isien veri vaatii toisin.

Anne Hyvönen

 



Jo vuodesta 1946 tasa-arvoisen
median puolesta

Mukana 65 vuotiaan menossa

Ajankohtaista
Ajankohtaista

01.04.12
Naistoimittajat ry:n ekskursio Tikkurilaan 8.5. klo 17.30

18.03.12
Vuosikokouksessa 29.2.2012 valittu hallitus

18.03.12
Lukupiirissä 4.6. Katja Ketun romaani Kätilö

13.03.12
Jäsenmaksut 2012

27.02.12
Elokuvailta 11.4. klo 17 Rauhankadulla

18.02.12
VAPAAEHTOISEKSI SOMALIAAN?

26.12.11
Afganistan-hanke sai kolmen vuoden jatkorahoituksen

06.12.11
Afganistanin naiset eivät vaikene Bonnissa

27.11.11
HAAGA-HELIA lahjoitti kameroita Afganistaniin

19.05.11
Luovan kirjoittamisen verkkokurssit

06.05.11
Uutiset Afganistanista eivät tunnista naisia

29.03.11
Vuosikokouksessa tehdyt hallitus valinnat

29.03.11
Journalisti Anne Moilaselle Naistoimittajien Juhlavuoden stipendi

06.01.11
Paluu Pekingiin. Nyt.

08.12.10
Naistoimittajat ry:n valinta vuoden 2010 Kellokkaiksi

27.09.10
Därför är vi i Afghanistan

12.09.10
Naistoimittajia tunturissa

10.09.10
Naiset konflikteissa

10.09.10
Väinönputkesta ja karhuntassusta voimaa Ylläksellä

16.08.10
Lue Suomen Kuvalehden verkkolehdestä Learning Together II -kurssilla olleen Zohran juttu

18.06.10
Iltalehti, älä leiki tyhmää!

27.01.10
Naistoimittajat Smolnassa: Ministeri tuulettaa mediaa

 
  Powered by NettiSite | Design by Studio Obra