Learning Together II - Koulutuksen alkutunnelmia Kabulissa

8.5.2010 Päivi Nikkilä, Afganistan-hankeen koordinaattori. Olemme jälleen Kabulissa kouluttamassa paikallisia naistoimittajia. On ensimmäinen koulutuspäivä. Kurssilaiset ovat lähes kaikki paikalla. 20 uutta kasvoa, kaksi tuttua. Learning together II.

Lento Frankfurtista Kabuliin saapui aikataulussa aikaisin sunnuntaiaamuna. Lentokenttä on ihan uusi, pari vuotta sitten rakennettu toimiva halli, jossa tullimuodollisuudet ja passin tarkastukset sujuvat EUPOLin tuella mutkattomasti.

Kurssilaisten saavuttua Suomen Naistoimittajien puheenjohtaja Eeva Koskinen toivottaa kaikki tervetulleiksi ja lähetystösihteeri Merja Färm Suomen Afganistanin suurlähetystöstä alustaa suomalaisesta naiskuvasta. Paikallisen Naistoimittajien keskuksen puheenjohtaja Shafiqa Habibi kehottaa osallistua ottamaan alkavasta koulutuksesta kaiken irti: capacity building on kova sana Kabulissakin. Odotamme vielä apulaisministeri Mojgan Mostafavia ja kansanedustaja Fawzia Koofia juhlistamaan jatkokurssimme aloitusta.

Myös me kouluttajat esittelemme itsemme. Eeva Koskisen lisäksi paikalla ovat toimittajat Anne Hyvönen, Kirsi Mattila ja minä. Seuraavaksi on kurssilaisten vuoro. On tärkeä kuulla paikallisten naistoimittajien taustat, osaaminen ja toiveet. Kuvajournalistista osaamista on toivottu, ja siihen olemme varautuneet kamerakoulutukseen, lähteiden käyttöön, haastattelutekniikohin, uutisiin ja sosiaaliseen mediaan paneutumisen lisäksi.

Yllätyksiin on täällä myös varauduttava. Jo lähtömme oli hiuskarvan varassa. Islannin Eyjafjallajökullin tuhkapilvi jumiutti meidät ja viisumimme tanakasti Suomen kamaralle. Suunniteltu lähtöpäivä siirtyi, mutta ehdimme paikalle koulutuksen alkuun.

Kurssipäivät ja aikataulut muuttuvat heti. Keskiviikko ja torstai ovatkin juhlapäiviä. Afganistan juhlii Neuvostoliiton valloitussodan ikeestä vapautumisen vuosipäivää 28.4. Luvassa on lomaa ja ilotulitusta, eikä kukaan osallistu silloin koulutukseen. Neuvottelujen jälkeen sovitaan, että kurssin loppua venytetään yhdellä päivällä.

Illalla kertaamme kokemuksiamme ja tarkennamme seuraavan päivän ohjelmaa. Ensimmäinen koulutuspäivä kului alkumuodollisuuksien ja kurssilaisten tunnelmien kuuntelemiseen. Kurssilaiset keskustelivat vuolaasti, lyhyt esittelykierros polveili mielipiteiden kirjoksi ja kysymyksiksi. Tulkkimme on Kandaharin sotaisalla alueella työskentelevä lääkäri. Hän toimii osan lomastaan tulkkina lisätienestien tähden ja seuraa keskusteluita tarkasti. Perusasiat tulevat ymmärretyiksi, hienosäädöstä emme tiedä.

Toinen koulutuspäivä alkaa kiihkeästi. Kansanedustaja Fawzia Koofi on järjestänyt koko kurssille vierailun Afganistanin parlamenttiin. Tie vie kohti yhtä Kabulia suojaavan vuoren toista puolta. Ajamme kuhisevan kaupungin markkinapaikkojen, puistojen, Kabul-joen ja eläintarhan ohi. Julkiset paikat ovat miesten tilaa. Naisia näkee kaupungilla kuitenkin myös. Suurin osa heistä liikkuu vaaleansinisessä burkassa lastensa kanssa. Osa on verhoutunut kevyemmin päähuivin suojiin. Aseellisia tarkastuspisteitä on lisätty katujen varsille viime syksystä. Meidät pysäytetään ja vartijat kysyvät kuskiltamme, olemmeko hänen vaimojaan. Toisessa tarkastuspisteessä vartijat toteavat, että autossahan on vain naisia. Saamme jatkaa matkaa ongelmitta.

Pölyisen matkan jälkeen olemme parlamentin luona. Marssimme passiemme kanssa betoniesteiden, piikkilankakerien ja aseellisten tarkastuspisteiden määrittelemää reittiä pitkin kohti sisäänkäyntiä. Laukut kameroineen ja kännyköineen pitää jättää naisvartijoiden huomaan. Sitten olemme parlamentin sisäpihalla. Meidät ohjataan ensiksi lehtereille. Vain yksi istuntoa seuraavista paristakymmenestä afgaanitoimittajasta on nainen. Meidät pyydetään takaisin aulaan ja tapaamme kurssilaisemme. Jatkamme toisille lehtereille ja kuuntelemme kiivasta täysistuntokeskustelua tulevien parlamenttivaalien ajankohdasta. Osa kansanedustajista kritisoi ankarasti presidentti Karzain omavaltaista toimintaa ja yllätyksellisiä lakimuutoksia. Myös puolustuspuheenvuoroja kuullaan. Tulkki kääntää uskollisesti mutta kaikkea on mahdotonta seurata.

Istunnon jälkeen kurssilaisemme saavat kokea pressikonferenssin autuuden. Ihmisoikeusvaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Fawzia Koofi, Sabrina Sageb ja Shukria Tahera ovat valmiita vastaamaan kysymyksiin. Niitä ei kuitenkaan satele. Tilanne on afgaaninaisille outo. Tällaisia tilaisuuksia ei ole tapana järjestää. Jälkeenpäin kuulemme kurssilaistemme arvostelua parlamenttia ja koko Afganistanin hallitusta kohtaan. "Mitä he meidän puolestamme tekevät? Puhuvat ja tienaavat rahaa, mutta meidän elämämme ei parane."

Pian selviää sekin, että vain kolme kurssilaisistamme on äänestänyt. Tämä kertoo paljon Afganistanin tilanteesta. Edes pieni vähemmistö eli koulutetut kansalaiset, nämä naistoimittajat, eivät usko ja luota hallinnon toimiin. Miten ihmeessä sitten muu kansa? Näissä olosuhteissa toimivan kansallisvaltion rakentaminen on kovin haasteellista.

Päivi Nikkilä