Afganistanin naiset eivät vaikene Bonnissa06.12.11 Afganistanin naisjärjestöt ja naisjohtajat haluavat äänensä kuuluviin joulukuun alussa pidettävässä Bonnin kokouksessa, jossa maan asioita jälleen kerran järjestellään. He tahtovat osallistua rauhanneuvotteluihin talebanien kanssa ja varmistua, että naisten ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaatteet toteutuvat niin paikallisella kuin kansallisella tasolla.
Naiset vaativat, että he ovat osallisina kun maan turvallisuutta ja oikeusjärjestelmää suunnitellaan ja kehitetään. He haluavat, että selvästi määritetty osa kansainvälisestä tuesta suunnataan naishankkeisiin.
Afganistanin naisjärjestöjen tavoitteena on olla myös rakentamassa rauhanomaisen yhteistyön siltaa Pakistanin naisjärjestöjen kanssa ja syventää siten rajan ylittävää vuoropuhelun maiden välillä kestävän rauhan aikaansaamiseksi alueella.
Presidentti Hamid Karzain virallisessa 40 hengen delegaatiossa Bonnissa pitäisi olla 13 naista ja kansalaisjärjestöjen 34 hengen ryhmässä 16 naista.
Naistoimittajat ry:n edustajat käyvät torstaina 1.12. viemässä presidentti Tarja Haloselle Afganistanin naisten viestin Bonnin kokouksen alla. Samalla he kiittävät presidenttiä uraa-uurtavasta ja rohkeasta toiminnasta maailman naisten hyväksi ja esittävät toivomuksen, että hän jatkaa tätä työtä tulevaisuudessa entistäkin vahvemmin. Naistoimittajat keskustelevat presidentin luona Afganistanin naisten tilanteesta myös Suomessa vierailulla olevien Afganistanin naiskansanedustajien kanssa.
Naistoimittajat ry:llä on ollut kolmivuotinen koulutushanke Learning Together afgaaninaistoimittajien kanssa Kabulissa. Uusi hanke on viemässä journalismin jatkokoulutusta myös maakuntien naisjournalistien ulottuville.
Lisätietoja: Afghanistan hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Anne Hyvönen 0400 930223 Afganistan hankkeen koordinaattori Eeva Koskinen 0400 709143 Valokuvia tilaisuudesta valokuvaaja Arto Kaivanto 0400 419614
18.02.12 VAPAAEHTOISEKSI SOMALIAAN? 10.02.12 Naistoimittajat ry:n vuosikokous 29.2.2012 klo 17.30 26.12.11 Afganistan-hanke sai kolmen vuoden jatkorahoituksen 06.12.11 Afganistanin naiset eivät vaikene Bonnissa 27.11.11 HAAGA-HELIA lahjoitti kameroita Afganistaniin 19.05.11 Luovan kirjoittamisen verkkokurssit 06.05.11 Uutiset Afganistanista eivät tunnista naisia 29.03.11 Vuosikokouksessa tehdyt hallitus valinnat 29.03.11 Journalisti Anne Moilaselle Naistoimittajien Juhlavuoden stipendi 06.01.11 Paluu Pekingiin. Nyt. 08.12.10 Naistoimittajat ry:n valinta vuoden 2010 Kellokkaiksi 27.09.10 Därför är vi i Afghanistan 12.09.10 Naistoimittajia tunturissa 10.09.10 Naiset konflikteissa 10.09.10 Väinönputkesta ja karhuntassusta voimaa Ylläksellä 16.08.10 Lue Suomen Kuvalehden verkkolehdestä Learning Together II -kurssilla olleen Zohran juttu 18.06.10 Iltalehti, älä leiki tyhmää! 19.05.10 Jäsenmaksut 2011 27.01.10 Naistoimittajat Smolnassa: Ministeri tuulettaa mediaa Avaa arkisto |