Pyörryksissä Naisten oikeuksien YK-konferenssissa New Yorkissa

15.3.2010 Päivi Nikkilä, freelance-toimittaja ja Afganistan-hankkeen koordinaattori. Osallistuin toimittajana Naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (Commission on Status of Women, CSW) ja naisten oikeuksia koskevan Peking+15 julistuksen ja toimintaohjelman toteutumisen arviointikonferenssiin New Yorkissa. Kokous kesti kaksi viikkoa ja päättyi perjantaina 12.3. Loppuhuipennuksena kuultiin Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clintonin tuima puhe naisten aseman maailmanlaajuisista ongelmista: "Progress we have made the past 15 years is by no means the end of the story. It is, maybe, if we are really lucky, the end of the beginning. There is still so much more to be done. We have to write the next chapter. To fully relise the dreams and potential that we set forth in Peking". Puhetta ei uutisoitu Suomessa mitenkään.

Viikko täyttyi häkeltyneistä huomioista ja kokemuksista YK:n valtavassa koneistossa. Osa osanottajista joutui jonottamaan kahdeksankin tuntia vain saadakseen osallistumispassin ja päästääkseen YK:n tiloihin. Oma akkreditoitumiseni tapahtui Suomesta käsin sujuvasti. Marssin tyytyväisenä YK:n mediatoimistoon ja odotin saavani pressikansion, jossa olisi konferenssin ohjelma, aikataulut ja muu tarvittava informaatio. Vaan ei. Ihmettelin meininkiä ja kysyin infosta: "Ban Ki-moon on ohjeistanut, ettei täällä jaeta papereita, mene katsomaan aikataulut netistä". Todentui, että käytettävissä oli noin kymmenen vanhaa tietokonetta tuhannen osallistujan käytettäväksi. Kuinka olettaa, että kaikista maiden kolkista tulevat naiset kulkevat kannettava mukanaan?

Alkuärsyyntymisestä toivuttuani hahmotin ohjelman ja löysin oikeisiin paikkoihin vaikka tiukasti ohjeistetut vartijat usein seisoivatkin esteenä. Mm. Suomen naisjärjestöjen järjestämään She Says YES to Power Helvi Sipilä-seminaariin 4.3. oli mahdoton päästä toimittajapassilla. Mitä toimittajan vapautta tämä tällainen on? Sain sattumalta osallistumislipun ja vasta sitten vartija päästi minut sisään vaikka kuinka vetosin toimittajan oikeuksiini. Tilaisuudessa muisteltiin Helvi Sipilää. Hänen sitkeän työnsä ansiosta naisten oikeudet nousivat esiin YK:ssa jo 1975 Meksikossa. Nyt paikalla oli tasa-arvoministeri Stefan Wallin esittelemassä Suomen askeleita naisten ja miesten välisen tasa-arvon tiellä.

Kohahduksen aiheutti ministerin mainitsema EVA:n tutkimus, jonka mukaan naisten johtamat yritykset ovat 10% kannattavampia kuin perinteiset miesvaltaiset yritykset. Liike-elämän johtopaikoille pitäisi saada enemmän naisia. Wallin mainitsi myös isien vastuun lapsenhoidossa. Isyyskuukausi on tullut jäädäkseen mutta perhevapaita käyttää edelleen liian harva suomalainen mies. Ne pitäisi Wallinin mielestä korvamerkitä. Suomi on saanut myös huomautuksen YK:n CEDAW-toimikunnalta naisiin kohdistuvan väkivallan hoitamisesta. Suomella ei edelleenkään ole toimintaohjelmaa. Wallinin mukaan sitä valmistellaan ja se tullaan toivottavasti hyväksymään toukokuussa.

Seuraavina päivinä kokoukset ja käytävälobbailut tihenivät. Istuntosalissa vieraili myös näyttelijä Meryl Streep. Streepin mukaan positiivista edistystä naisten aseman parantamisessa globaalisti on tapahtunut mutta liian moni hallitus ei vieläkään ole täyttänyt Peking1995-julistuksen ehtoja vahvistaakseen laeissaan naisille ja tytöille yhtäläisiä oikeuksia miesten kanssa. Streep haluaakin lisätä oman äänensä niiden lukuisten naisten ja miesten rinnalle, jotka väsymättä tekevät työtä edistääkseen naisten voimaantumista ja turvatakseen gender-tasa-arvon toteutumisen.

Avointen paneelien, järjestöseminaarien, virallisisten täysistuntojen ja pressitilaisuuksien suma jatkui. Puheita ja taputuksia riitti. Sisäinen maljani alkoi täyttyä kellertävistä YK:n käytävistä, sekavista järjestelyistä, pääsylippujen vahtaamisista ja vartijoiden tylyydestä. Pystyykö tällainen jättiameeba parantamaan maailman köyhimpien ihmisten eli naisten asemaa konkreettisesti millään tavoin? Onneksi jotakin jäi käteenkin. Ministeri Wallinin sanoin: "Kokoukset, keskustelut ja privaattitapaamiset antavat henkilökohtaisella tasolla isoimmat ahaa-elämykset. Niiden välityksellä pystyy parhaiten jatkamaa työtä eri maissa."

Toivon lujasti, että YK:n kansainväliset naisten oikeuksien julkilausumat eivät jää pelkiksi korulauseiksi kansallisilla ja paikallisilla tasoilla vaan Peking+15 onnistuu näyttämään kyntensä tulevaisuudessa entistäkin tiukemmin, mm. Afganistanin naisten aseman kohentamiseksi ja heidän osallistamiseksi maansa rauhanprosessiin.