Naisten oikeudet eivät syntyneet itsestään

5.4.2010 Eeva Koskinen, Naistoimittajat ry:n puheenjohtaja

 YK:n ensimmäinen naisten asemaa käsitellyt maailmankonferenssi järjestettiin Meksikossa 1975 ja sieltä sai alkunsa kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus, CEDAW -sopimus, joka täyttää tänä syksynä 30 vuotta. Sitä sopimusta meidän on kiittäminen paljosta.

CEDAW-sopimuksen mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo on ensisijainen edellytys rauhan ja vakauden saa¬vuttamiselle, taloudelliselle kehitykselle ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiselle kaikkialla maailmassa.

Tasa-arvon toteutuminen edellyttää naisten yhteiskunnallisten osallistumis¬mahdollisuuksien parantamista ja aseman vahvistamista. Naisille on taattava tasavertai¬set oikeudet niin poliittiseen, taloudelliseen kuin kulttuuriseen vaikuttamiseen. Naiseus ei myöskään saa olla koulutuksen, terveyden, ravinnon tai työnsaannin este.

Sopimuksessa huomioidaan myös perinteisten sukupuoliroolien rajoit¬tava vaikutus naisten elämään. Jyrkkärajaisten nais- ja miesroolien häivyttäminen on yksi sopimuksen keskeisiä tavoitteita.

Sopimus nostamaa esiin myös perheen sisäiset kysymykset ja puolisoiden ja vanhempien väliset oikeudet ja velvollisuudet. Vakiintuneiden sukupuoliroolien avartaminen myös perhe-elämässä ja vastuun tasapuolinen jakaminen naisten ja miesten kesken ovat keskeisiä tasa-arvon saavuttamiseksi.

Vuonna 1992 naisten oikeuksien sopimusta täydennettiin suosituksella, jonka mukaan syrjinnän käsite sisältää myös naisiin kohdistuvan väkivallan.

Suomi allekirjoitti YK:n naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) vasta vuonna 1986, kun sukunimilaki ja tasa-arvolaki oli meillä saatu aikaan. Vuosi 1986 ei ole kovin kaukaista historiaa.

Sopimus velvoittaa valtioita naisten aseman määrätietoiseen parantamiseen ja sen toteutumista myös seurataan. Suomi on CEDAW-komitean syynissä heinäkuussa. Komiteassa on mukana Suomesta Niklas Bruun.

Komitean etukäteisraportissa saamme kiitosta naisministerien määrästä ja tasa-arvolain uudistamisesta, mutta risujakin tulee. Ministeri Wallin joutuu selittämään strategian puuttumista naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi ja turvakotien vähäisyyttä. Vähemmistöihin kuuluvien naisten (mm. maahanmuuttajat, saamelaiset ja vammaiset) asemaan Suomi ei ole panostanut riittävästi.

Myös media ja mainonta joutuvat selittämään toimiaan. Komitea on nimittäin huolestunut siitä, että meillä media ja mainonta sisältävät yhä enemmän pornografiaa ja että yliseksualisoitu naiskuva voimistaa stereotypioita naisista seksiobjekteina ja heikentää tyttöjen itsetuntoa. Teksti on suora lainaus komitean huomautuksesta.

Komitea kehottaa Suomea vahvistamaan strategioitaan pornografian ja seksualisoitumisen torjumiseksi mediassa ja mainonnassa ja raportoimaan näiden tuloksista seuraavassa määräaikaisraportissa. Onko meillä siis tällaisia strategioita jossain hyllyllä?

Komitea myös pyytää Suomea ryhtymään ennakoiviin toimiin, jotta joukkoviestintä ja reportaasit ovat syrjimättömiä ja edistävät myönteisiä mielikuvia tytöistä ja naisista. Median omistajille tämä pitää kertoa myös.
Meidän naistoimittajien on syytä katsoa peiliin ja kysyä itseltämme millaista naiskuvaa olemme olleet luomassa tai vahvistamassa. Mitä me vastaisimme CEDAW-komitean kysymyksiin? Ehkä nyt ainakin katsomme tarkkaan miten ministeri Walliin nämä kysymykset heinäkuussa selvittää.

Minna Canth, suomen ensimmäinen sanomalehtinainen, kirjoitti 1800-luvun loppupuolella Päijänne-lehdessä:
"Entistäkin suuremmalla tarmolla tartuin taas kynään, kirjoitin muutamia artikkeleita naisten oikeuksista (minun oli tietenkin mahdotonta kirjoittaa vaatimatta uudistuksia). Ne olivat erinomaisia, mutta eivät saaneet mitään vastakaikua, kysymys oli herätetty liian varhain."

Nyt ei ole liian varhaista avata tietokone ja kirjoittaa naisten oikeuksien sopimuksen toteutumisesta. Se on meidän kaikkien asia.