Surmanluoteja ja muita ajankohtaisia aiheita

28.2.2010 Kirsi Mattila, freelancertoimittaja ja dokumenttiohjaaja

Kävimme vastikään perheen kanssa Lahdessa Teatteri Vanhassa Jukossa katsomassa Kahdeksaa surmanluotia - Juha Luukkosen dramatisoiman ja ohjaaman esityksen taustalla on paitsi Mikko Niskasen elokuva, meidän aikamme väkivaltauutisointi, kansalaissotaan liittyvä päiväkirja ja paljon paljon muuta. Ensi-iltansa 22. tammikuuta saanut näytelmä tuntui osuvan suoraan suomalaiseen todellisuuteen - olihan uusi vuosi juuri aloitettu Sellon ampumisvälikohtauksen järkyttämässä ilmapiirissä.

Kahdeksan surmanluotia nostaa esiin yhteiskunnan ilmapiiriä värittävän väkivallan, usein sellaisen, missä uhri ja väkivallantekijä eivät tunne toisiaan, perheväkivaltaa sivutaan, kansalaissodan trauma tunnustetaan ja yhteiskunnan rakenteiden väkivalta tuodaan näkyväksi. Turhautuminen, osattomaksi jääminen, syrjäytyminen ja ennen kaikkea alkoholin osuus nousevat keskeisiksi väkivallan laukaiseviksi tekijöiksi.

Väkivallan lisäksi näytelmä tarkasteleekin alkoholismia tavalla, jolla sitä ei aikaisemmin liene teatterissa käsitelty. Yksi vaikuttavimmista kohtauksista nähdään toisen näytöksen alussa, kun juomisenhimo vie miestä. Addiktion luonne käy ilmiselväksi. Rappioalkoholisteja kuvatessaan esitys on suorastaan inhorealistinen; tässä vaiheessa moni katsoja jo varmaan ajattelee, että vähempikin riittäisi.

Mieleeni tulee Minna Canth. Jälleen kerran, sillä olen huomannut, että olen ajatellut häntä viime aikoina hyvin usein. Miten 1800-luvulla vaikuttanut kirjailija voikin olla niin ajankohtainen!

Myös Minna Canth kirjoitti alkoholin vaikutuksesta ihmismieleen, näin esimerkiksi Työmiehen vaimossa, jossa kunnoton Risto juo vaimonsa säästöt ja ansiot. Yhtä lailla alkoholi turmelee porvariskodin ilmapiirin novellissa Hanna, jossa murrosikäisen tytön lapsuus saa tylyn lopun, kun hän joutuu todistamaan humalaisen isänsä riehumista. Ja novellissa Kauppa-Lopo Minna Canth piirtää poikkeuksellisen inhimillisen kuvan naisesta, joka on rappioalkoholisti.

Minna Canth, joka oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut sanomalehtinainen, puuttui myös lehtikirjoituksissaan juoppouteen. Ennen muuta hän kirjoitti tyttöjen koulutuksesta ja naisten asemasta ja ajoi köyhien, työttömien ja työväen asiaa. Hän taisteli tekopyhyyttä ja ulkokultaisuutta vastaan ja ajatuksen- ja sananvapauden puolesta. Hän kirjoitti myös kirjallisuudesta ja teatterista, ja uskoi taiteen jalostavaan vaikutukseen.

Yksikään näistä aiheista ei ole siirtynyt historiaan. Suomalaisten väkivaltaisuus ja alkoholin osuus tässä väkivaltaisuudessa on esimerkiksi viime päivinä saanut paljon palstatilaa valtakunnan suurimmassa sanomalehdessä. Johtopäätös on sama, minkä jo Minna Canth teki: monen väkivaltaisen teon takana on alkoholin suurkulutus.

Canth ei kuitenkaan tyytynyt toteamaan asiaintilaa, hän mietti myös keinoja vaikuttaa ihmisiin, Canthin mukaan kansassa piti herättää "rakkautta kohtuuteen sekä vihaa ja inhoa viinaa vastaan". Lisäksi tulisi "toimeen panna jaloja kansanhuveja, talvis-aikaan luentoja, laulua, luistelua, suksilla hiihtämistä, kilpa-ajoja jne. sekä kesänaikaan kilpa-soutoa, pilkkuun-ampumista, pallon heittämistä ynnä lukemattomia muita viattomia huvituksia". - Näiden ehkä naiivilta kuulostavien ehdotusten lisäksi Minna Canth vaati myös oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Ihmisillä piti olla työtä ja kunnollinen toimeentulo, muuten ei mitään hyvää seurannut; olihan suuri osa kaikista rikoksistakin köyhyyden ja valistumattomuuden seurauksia.

Tunnetuin Minna Canth on kuitenkin työstään naisasian ja tasa-arvon puolestapuhujana: "Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, se on ihmiskunnan kysymys", hän kirjoitti. Vain parantamalla tyttöjen koulutusta ja naisten asemaa, saattoi ihmiskunnan tila parantua. Seikka, joka pätee edelleen myös meillä Suomessa, mutta ennen kaikkea kaikissa alikehittyneissä maissa.

Minna Canth vaati kirjoituksissaan naiselle toiminnan vapautta ja ajatuksen vapautta ja osoitti itse omassa elämässään rohkeutta toimia ja ajatella vapaasti. Kirjeessään teatterinjohtaja Kaarlo Bergbomille syvästi uskonnollinen, mutta kirkolliseen ahdasmielisyyteen tuskastunut Minna Canth huokaa: "Kuinkahan kauan ihmiset sokeudessa vaeltavat ja antavat kirkon ja pappisvallan sekoittaa pois totisen puhtaan uskonnon. Jospahan tulisi, jospahan tulisi toinen Kristus raikkaamaan maailmaa taas. Ja tällä kertaa se saisi olla nainen!"

Minna Canth oli myös ensimmäisten joukossa allekirjoittamassa Suomen Uskonvapaus- ja Suvaitsevaisuusyhdistyksen perustamisasiakirjaa vuonna 1887.

Kun ajatellaan, miten Canth kirjoitti vapauden, tasa-arvon ja rakkauden puolesta, niin niistä hän varmaankin tänä päivänäkin kirjoittaisi. Asialistalla olisivat varmasti edelleen naisasia ja työväen kysymys - luultavasti hän teoksissaan näyttäisi, miten uusliberalismi kohtelee työläisiä, miten työntekijät uupuvat tai miten pätkätyöläiset oireilevat työn epävarmuuden vuoksi.

Uskoisin myös, että Canth puuttuisi seksuaalivähemmistöjen asemaan, epäilemättä hän ajattelisi, että kaikilla pitäisi olla yhtäläiset oikeudet rakastaa ja saada hyväksyntää. Muutkin vähemmistöt ja myös muut yhteiskunnassa hyljeksityt saisivat oman artikkelinsa, novellinsa ja draamansa: Canth kirjoittaisi maahanmuuttajista, heidän oikeudestaan saada työtä ja löytää oma paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Samoin vammaisista ja heidän oikeudestaan saada olla yhteiskunnan jäseniä, tehdä työtä ja rakastaa.

Myös pasifismi ja sotien vastustaminen olisivat edelleen asialistalla, samoin rikollisten hoitaminen rankaisemisen sijasta, eikähän alkoholismi ja asunnottomien asiakaan ole mihinkään kadonnut. Prostituutiosta, ihmiskaupasta ja lapsipornosta hän kirjoittaisi myös, samoin perheväkivallasta ja insestistä. Vanhusten asian ja lasten mielenterveyskysymykset Minna Canth nostaisi tapetille.

Toden totta, Minna Canthin sanoin: "Vapaus, tasa-arvo, rakkaus - toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?"