Sosiaalinen media -hanke eteneeAikuisten mediakasvatushankkeen (Social Media Education for Adults - SMEA) kumppanit kokoontuivat Tallinnassa 27.9.-1.10. ensimmäiseen valmisteluseminaariin. Seminaari pidettiin Viron Suomi-instituutissa ja sen yhteydessä Viron naistoimittajat järjestivät oman tapaamisensa, jossa palkitsivat jäsenensä, kirjailija Hille Karmin. Palkitseminen pääsi Viron television kulttuuriuutisiin.

Seminaarissa IT-suunnittelija Juhana Mykrä avasi ovia sosiaalisen median sisältöihin ja kertoi Helsingin aikuiskoulutuskeskuksen sosiaalisen median hankkeista.
Viron Suomi-instituutin johtaja Jaana Vasama kertoi, miten nuorten virolaisten identiteetti on muodostunut. Hänen mukaansa keskeistä on ollut oman kielen merkitys. Lapsilla pitää olla perustietoa omasta asuinpaikasta ja symboleista, esimerkiksi lipun väreistä, ennen kuin identiteetti voi muodostua. Vasaman mukaan tunteilla ja erilaisilla kansallissankareilla on keskeinen merkitys kansallisen identiteetin kehittymisessä.
Tohtori Andra Siibak Tarton yliopistosta on tutkinut väitöskirjassaan miten digitaaliajan nuoret toimivat Internetissä. Hänen mukaansa nuorille on erityisen tärkeää antaa itsestään mahdollisimman edustava kuva Internetissä. Usein nuoret eivät ymmärrä sitä, että heidän tulisi myös suojata itseään Internetissä, jossa tieto leviää avoimesti.
Mielenkiintoinen oli myös Viron poliisin edustajan Kalev Karun esitys, miten Viron poliisi seuraa nykyisin Internetiä 24 tuntia vuorokaudessa. Poliisin tavoitteena on saada ennakkoon tieto mahdollisista uhkauksista, joita Internetissä esitetään ja estää uhkausten toteuttaminen. Poliisi on jo toiminut useassa Internetissä ilmenneessä uhkatapauksessa.
Viron Vapaan aikuiskasvatuskeskuksen edustajat, johtaja Maire Sander ja projektipäällikkö Marili Lenk, esittelivät Euroopan Unionin projektirahoituksen merkitystä Viron vapaan aikuiskasvatuksen kehittämisessä. Suuri osa kehittämisrahoituksesta saadaan EU:sta.
Merkittävää on myös yhteistyö suomalaisten kanssa.
Paikalla oli myös kaksi liettualaisedustajaa, jotka esittelevät Liettuan aikuiskasvatusta ja suurinta verkkoportaalia seuraavassa tapaamisessa
Seminaari oli kaikkiaan erittäin onnistunut ja antoi perustaa yhteisen hankkeen sisällön suunnitteluun. Osanottajien mielestä on tärkeää, että keski-ikäiset saavat valmiuksia hyödyntää sosiaalista mediaa ja että sosiaalista mediaa kehitetään entistä käyttäjäystävällisempään suuntaan. Tiedon jakaminen sosiaalisesta mediasta on tärkeää, kuten myös Internetiin liittyvien riskien selvittäminen.
Seminaarin haasteena esitettiin kysymys, voiko sosiaalinen media yhdistää eri ikäpolvia ja miten luodaan sisältöä, jota voivat käyttää esimerkiksi vanhemmat ja lapset yhdessä.
Hankkeen valmistelua jatketaan marras-joulukuun vaihteessa Helsingissä. Tähän tapaamiseen ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet. Ilmoittautumisesta ilmoitetaan myöhemmin.
Nyt yhdessä kehittämään sosiaalista mediaa!
Mervi Viteli-Hietanen
*********************************************
Tallinnassa naistoimittajien seminaarissa viime syyskuussa syntynyt aikuisten mediakasvatushanke Social Media Education for Adults on saanut rahoituksen Pohjoismaiden ministerineuvoston Nordplus -ohjelmasta. Hankkeen tavoitteena on kouluttaa toimittajia ja aikuiskouluttajia ymmärtämään ja hyödyntämään internetin sosaalisia foorumeita tiedontuottamisen ja yhteisöjen luomisen välineenä. Hankkeessa ovat mukana Naistoimittajien lisäksi mm. Viron Suomi-instituutti, Kansanvalistusseura, Eesti Vabaharidusliit ja Eesti Naistoimetajate Ühendus. Hankkeen koordinaattorina toimii Naistoimittajien hallituksen jäsen Sirkku Määttä. Tulossa ovat seminaarit Tallinnassa ja Helsingissä. |